Jan-Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa.

"'Mikä teitä vaivaa?'

Toisinaan yksi ainoa kysymys riittää.

Niinpä aloin kertoa. Ylimitoitetusta rakkaudesta ja sen kaipauksesta. Elämättömistä elämistä. Perhosista, jotka saattoi tunnistaa siivenlyöntien perusteella. Yksinäisyyden kirjasta ja sen monista luvuista. Petoksen mahtavista siivistä, jotka tummensivat koko taivaan aivan mustaksi. Surun lukuisista väreistä. Ja pelon. Äänestä ja sen esittämistä kysymyksistä. Omista kysymyksistäni. Siitä, kuinka pelkäsin häntä. Ja itseäni."

Jan-Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa (Herzenstimmen, 2012. suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi)
Gummerus, 389 sivua.

Julia Win on työlleen omistautunut kolmekymppinen newoyrkilaisjuristi, jonka elämä etenee juuri niin kuin pitääkin - ainakin paperilla. Eräänä tavallisena aamuna työpaikalle saapuessaan Julia löytää kuitenkin työpöydältään kirjeen burmalaiselta veljeltään U Balta, rypistyneen vaaleansinisen lentopostikuoren, jonka päälle veli on piirtänyt jokaisen kirjaimen ja viivan kuin olisi ollut luomassa mestariteosta. Koska Julian on riennettävä kokoukseen, ehtii hän ainoastaan silmäillä kirjeen ensimmäiset rivit. Kesken pitämänsä tärkeän alustuksen Julian kuitenkin hiljentää hento kuiskaus, joka tuntuu kuuluvan hänen sisältään. Kuka sinä olet?

Julia jättää kokouksen ja työpaikkansa, mutta naisääni hänen sisällään ei luovuta. Kuka sinä olet? Mitä sinä teet? Miksi sinä olet yksin? Ääni ja U Ban kirje saavat Julian lopulta matkustamaan takaisin Burmaan, isänsä kotimaahan, jossa hän ei ole käynyt kymmeneen vuoteen. 

Selvittäessään sisällään kuulemaansa ääntä Julia saa kuulla tarinan naisesta, joka joutui tekemään mahdottoman valinnan kahden poikansa välillä. Olipa kerran äiti, jonka sydän ei ollut tarpeeksi suuri. Mutta se oli ainoa, joka hänellä oli. 

"Myöhemmin Nu Nu muisteli usein tätä aamua ja kyseli itseltään, oliko todellakin itkenyt ilosta. Vai oliko hänellä sydämessään jo aavistus siitä, kuinka lopulta kävisi? Tieto siitä, että jokaista suurta onnea seurasi yhtä suuri suru. Että jokainen alku piti sisällään myös lopun, ettei ollut olemassa rakkautta vailla eron tuottamaa tuskaa ja että jokainen käsi kylmenisi joskus."

Jos pidit Eat, Pray, Love -elokuvasta, pidät varmasti myös Sydämen ääntä ei voi unohtaa -kirjasta: leffan tapaan kun tämäkin on tarina itsensä ja rakkauden etsimisestä sekä tarpeesta oppia elämään hetkessä. Sydämenlyönneissä ikuisuus -kirjan jälkeen Sydämen ääntä ei voi unohtaa oli kuitenkin aikamoinen pettymys. Jos Sendkerin edellistä bestselleriä lukiessani ajoittain mietin, oliko kirja lopulta enemmän laatudraamaa vai turhan kevyttä chic litiä, ei jatko-osan kohdalla asiaa tarvinnut juuri pohtia. Lumoava ja mystinen Burma tapahtumien taustalla sekä tarina äidistä, jonka sydän oli liian pieni kahdelle lapselle, pelastaa kyllä jonkin verran, mutta kliseisen lopun takia jopa vähän harmitti, että ylipäätään tartuin jatko-osaan. 

Sydämen ääntä ei voi unohtaa on itsenäinen jatko-osa Sendkerin Sydämenlyönneissä ikuisuus -kirjalle. Suosittelen kuitenkin, että luet vain ensimmäisen osan ja jäät leijumaan sen tunnelmiin. Sydämen ääntä ei voi unohtaa on kyllä ihan kiva kirja, mutta todistaa toisaalta myös sen, miksi suhtaudun usein vähän epäillen jatko-osiin: saman tarinan uudelleenlämmittely kun lopulta onnistuu aika harvoin.

"Kuinka ohut on seinä terveen mielen ja hulluuden välillä? Kukaan ei tiedä, mistä se on tehty. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon painetta se kestää. Ennen kuin se antaa myöten.

     Me kaikki elämme reunalla.

     Vaaditaan vain yksi askel. Aivan lyhyt. Jotkut meistä aistivat tämän, toiset eivät."