sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Se pakkaa pieneen Ryhmä Hau -reppuun varapaidan, sukat ja kettupehmolelun.

 

Se pakkaa pieneen Ryhmä Hau -reppuun varapaidan, sukat ja kettupehmolelun, kiinnittää turvavyöt ja vie hammaslääkäriin. Neuvolassa se istuu puisella tuolilla, joka vedetään nurkasta sitä varten, sillä alun perin tuoleja oli vain kahdelle. Se vie jalkapalloharjoituksiin ja partioleirille ja nukkuu retkipatjalla puolijoukkueteltassa perjantain ja lauantain vastaisen yön pitkän työviikon jälkeen, vaikka olisi oikeasti vain halunnut saunaan ja omaan sänkyyn. Asia on sitä myöten selvä, se sanoo silloinkin, kun asia tuntuu kaikkea muuta kuin selvältä, ja on lopulta tietenkin oikeassa. Farmarin takapenkille se raivaa tilaa niin, että sinne mahtuvat myös kaverit, ja odottelee Megazonen ulkopuolella, kunnes synttärit ovat ohi. Se valvoo hampaidenpesut ja pitää huolta karkkipäivistä, ja legoilla se jaksaa leikkiä vaikka kuinka pitkään. Töihin se vetää joskus päälleen puvun ja puhuu tuntitolkulla maanpuolustustahdosta ja joskus se vetää päälleen työhousut ja raivaussahan. Sen sylissä on aina tilaa ihan niin kuin traktorin kopissakin, jonne se nostaa kärsivällisesti pienen apukuskin. Mieluiten se lukee ääneen Mauri Kunnaksen kirjoja, ja kun se heittää selkäänsä ruskean viltin ja pukeutuu harmaakarhuksi, on parasta juosta pakoon niin, että lattia tömisee.

Se vaihtaa pyörän rikkoutuneen renkaan, tai paikkaa, jos vain voi. Voitelee sukset kelin mukaan ja soittaa, uusitaanko Aku Akun ankan tilaus, kun on jälleen tullut hyvä tarjous. Aamuisin se lähtee lenkille, ihan joka aamu, ja juoksee parisen tuntia, jollei pääse hiihtämään. Se pelaa timanttipeliä ja Afrikan tähteä ja juoksee jalkapallon perässä, kun pojat käskevät. Ohi kulkiessaan se sipaisee pehmyttä vaaleaa tukkaa, ja siitä muistan aina, kuinka sen kanssa kolmekymmentä vuotta aiemmin istuttiin sohvalla punaisen saalin alla lukemassa Suomen kansan satuja. Se leipoo puolukkapiirakkaa ja kääretorttua ja sekoittaa pojille marjamehun, jonka jäljiltä suupielistä pyyhitään violetit viikset. Kun katson sitä pelaamassa viisivuotiaan kanssa tämän itse askartelemaa peliä, on se taas kolmekymmentä vuotta nuorempi mutta paljon kärsivällisempi ja rauhallisempi. Se kuuntelee uutisia radiosta ja torkahtaa istualteen sohvalle kesken James Bondin.

Isä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti