Kun saa tietää saaneensa töitä, on tehnyt erityisen hyvän kirppislöydön tai on joutunut soittamaan ambulanssin puistosta löytämälleen miehelle ja voi myöhemmin valita puhelimesta äidin numeron ja soittaa "Arvaa, mitä mulle tänään tapahtui?" -puhelun.
Kun nelivuotias nukahtaa kainaloon kesken Narnian jännittävimmän seikkailun.
Kun tajuaa, että siitä ensimmäisestä on tullut jo niin vanha, että sen kanssa voi keskustella sodasta, historiasta ja taikuudesta.
Kun voi käpertyä yhdessä viltin alle syömään poppareita ja katsomaan Disney-elokuvaa.
Kun saa nimipäivänä tutusta numerosta tekstiviestinä tärähtäneen kukkakuvan, johon sisältyy enemmän rakkautta kuin uskoisikaan.
Kun ensimmäisen kerran näkee ultrassa pienen sydämen sykkeen ja myöhemmin tuntee ne kaikista hennoimmat, ihan ensimmäiset potkut, joiden jälkeen ei osaa varmasti sanoa, olivatko ne lopulta pelkkää kuvitelmaa.
Kun ei halua (taaskaan) juhlia syntymäpäivää, koska kuvittelee, ettei kukaan kuitenkaan tulisi, ja äiti ajaa kuitenkin bussilla kaupunkiin mukanaan käpykakku.
Kun näkee ilon nelivuotiaan silmissä tämän opittua juuri polkemaan polkupyörällä.
Kun äiti edelleen sanoo "kunhan itse olet tyytyväinen" ja nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin tajuaa, mitä se oikeasti sillä tarkoittaa.
Kun seuraaa parvekkeelta, miten pojat kävelevät kahdestaan kaverin luokse, ja näkee, että se isompi ottaa suojatien kohdalla pikkuveljeään kädestä kiinni.
Kun vihdoinkin saa vastasyntyneen pojan rinnalleen ja se on aivan täydellinen, tietenkin.
Kun vihdoinkin saa vastasyntyneen pojan rinnalleen ja se on aivan täydellinen, tietenkin.
Kun kolmevuotias sanoo, "äiti, haluan olla yhtä rohkea kuin sinäkin" (ennen kuin muistaa, että tuokin on vain yksi sitaatti suoraan sen suosikkielokuvasta Leijonakuninkaasta).
Kun kuusivuotias ei ihmettele ollenkaan, että kaverin perheessä on kaksi äitiä, ja kertoo pienemmille, että kaikki saavat tykätä juuri niistä väreistä, mistä haluavat.
Kun Facebook nostaa aamulla esiin muiston kahdeksan vuoden takaa ja tajuaa, että tuo vieressä aamupuuroa lusikoiva pitkäsäärinen tokaluokkalainen on joskus ollut tuo pyöreäposkinen pellavapää, joka otti ensimmäiset askeleensa mummolassa silmät ylpeydestä loistaen.
Kun äiti nostaa tyttärenpojan syliinsä ja laulaa keinulaulun kiikkutuolissa.
Kun veljekset kipuavat lauantaiaamuna saman peiton alle lukemaan omia kirjojaan eikä kukaan hetkeen kiistele yhtään mistään.
Kun tietää, että oli mikä oli, voi aina soittaa kotiin.
Näitä arjen pienien suurien hetkien takia on erityisen ihana olla äiti ja tytär.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti