keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Jessie Burton: Nukkekaappi.

”Nella alkaa kiivetä tikkaita ja etsiä sokeria. Tuntuu kuin hän kiipeäisi pitkin miehensä elämää. Hän nousee yhä ylemmäs mahtavassa kammiossa ja hänen hameensa helmat takertuvat tikkaiden askelmiin uhaten suistaa hänet maahan. Hän ohittaa pakoittain Coromandelin ja Bengalin silkkiä, neilikoita ja muskottia laatikoissa, joiden lähtöpaikaksi on merkitty Molukkien saaret, pippuria Malabarista, kanelin kuorta Ceylonista, teenlehtiä laatikoissa joihin on kirjoitettu via Batavia, kalliin näköisiä lankkuja, kupariputkia, tinaa, paaleittain Haarlemin villaa. Hän ohittaa Delftin lautasia, viinitynnyreitä joissa lukee España ja Jerez, laatikoita joissa on sinooperista ja kokenillikirvoista tehtyä punaista, elohopeaa peilien valmistukseen ja kupan hoitoon, persialaisia kulta- ja hopeahelyjä. Puristaessaan tiukasti tikapuita hän tajuaa äkkiä Marinin mielenkiinnon veljensä työhön. Tämä on oikeaa elämää, hän miettii hengästyneenä ja melkein huumaantuneena. Nämä ovat todellisten seikkailujen hedelmiä.”



Jessie Burton: Nukkekaappi (The Miniaturist, 2014. suom. Markku Päkkilä)
Otava, 430 sivua.


Amsterdam, lokakuu 1686: kahdeksantoistavuotias Nella nostaa delfiininmuotoisen kolkuttimen ja päästää sen kilahtamaan tuoreen aviomiehensä kotitalon ovea vasten. Hänellä on mukanaan pieni matka-arkku ja lintuhäkissä papukaijansa, ainoat mitä hänellä on entisestä elämästään maaseudulla jäljellä; isän kuoltua ja jätettyä perheensä puille paljaille Nellan on päästävä hyviin naimisiin.

Mielikuvat hienoista juhlista, turvallisesta kodista ja nauravista vauvanpulleroista katoavat kuitenkin nopeasti Nellan saapuessa Amsterdamiin. Nella vastassa ei olekaan tuore aviomies, kauppias Johannes Brandt, vaan tämän synkkä, tyly sisko sekä kaksi outoa palvelijaa, jollaisia Nella ei ole koskaan ennen tavannut. Avioelämäk ole alkuunkaan sellaista, mitä äiti hänelle kuiskutteli. Johanneksen valtava talo tuntuu kätkevän sisäänsä aarteita ja salaisuuksia ympäri sitä maailmaa, jota Nella ei ole tiennyt olevan olemassakaan, mutta yksinäisyys saa kuolleita riistaeläimiä ja lakastuneita kukkia esittäviä kuvia täynnä olevat seinät kaatumaan Nellan päälle.

Sitten eräänä iltana Johannes saapuu mukanaan häälahja: ylellinen nukkekaappi, joka on täydellinen kopio Nellan uudesta kotitalosta. Johanneksen siskon Marinin ehdotuksesta Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan. Kaupungin käsityöläisten ja kauppiaiden luettelosta Nella löytää miniatyristin, jolta tilaa taloonsa ensimmäiset pienoismallit. Kun ensimmäinen lähetys sitten saapuu, huomaa Nella, että miniatyristi on lähettänyt hänelle pyytämättä myös muita pienoismalleja, jotka jollain salaperäisellä tavalla tuntuvat ennustavan tulevaa. Kuka miniatyristi oikein on ja mitä hän haluaa Nellalle sanoa? Ja ennen kaikkea: ehtiikö Nella vielä vaikuttaa tulevaan ennen kuin on liian myöhäistä?

”Marin alkaa taas puhua kuin lukisi hänen ajatuksiaan. ’Petronella Brandt, sinä kuulut tähän perheeseen. Sen totuudet tarttuvat sinunkin niin kuin öljy lintuun. Mitä sinä haluat, takaisin keppikerjäläiseksikö? Miten käy Oton ja Cornelian, jos paljastat salaisuuden?’
     Marin levittää käsivartensa kuin siivet, ja Nellasta tuntuu, kuin hän kutistuisi sängyssään.
     ’Me emme voi tehdä mitään, Petronella - me naiset’, Marin sanoo. ’Emme mitään.’ Hänen katseessaan palaa kiihkeä tuli, jota Nella ei ole ennen nähnyt. ’Jos meillä on onnea, voimme parsia kokoon toisten ihmisten virheiden jälkiä.’”

Aivan huikean Muusan jälkeen odotin Nukkekaapilta todella paljon. Siksi, kun tarina ei temmannutkaan heti ensimmäisistä luvuista mukaansa niin kuin Muusa, olin kieltämättä vähän pettynyt. Kirjan edetessä teksti onnistui kuitenkin kietomaan minutkin verkkoonsa, ja viimeiset viisikymmentä sivua käytännössä hotkin. Kävi ilmi, että tämä on kirja joka onkin luettava juuri niin, paneutuen, eikä silloin, kun ympärillä juoksee lapsia kitarat ja miekat käsissään ja vartin päästä pitäisi laittaa pasta kiehumaan.

Nukkekaappi on lontoolaisen Jessie Burtonin esikoisromaani, ja se valittiin Iso-Britanniassa vuoden kirjaksi vuonna 2014. Sen vahvuus on ehdottomasti tunnelmassa, joka on yhtä synkkä kuin Johanneksen salaperäinen talo - katastrofin uhka tuntuu odottavan jossain käsivarren päässä heti alusta alkaen, vaanivan valtavan talon pimeimmissä nurkissa. Burton kuvailee taitavasti 1600-luvun Amsterdamia, jossa miehet purjehtivat merillä, juorut kiertävät kanavilta toisille ja sunnuntaisin kirkossa lasketaan, ketkä kaupunkilaisista ovat paikalla, ja saa minulle alun perin merkityksettömältä tuntuneen ajan todella heräämään henkiin. Silti ihan täydelliseen suoritukseen Burton ei vielä tällä kirjallaan pääse: kirjassa on kaikkea ehkä vähän liikaa ja toisaalta hitaan alun jälkeen henkilöt kehittyvät ja kasvavat lopussa ihan liian nopeasti ollakseen uskottavia.

Nukkekaappi on perushyvä lukuromaani, kolmen ja puolen tähden kirja. Se jokin siitä jää kuitenkin puuttumaan.

”Marin pitää nukkeja kuvainpalvontana ja vihaa niitä - mutta mustakärkinen toppa, punainen jälki Rezekissä, kaikki nämä käsityötaidon suurenmoiset näytteet ovat jotakin muuta kuin taikaesineitä. Ne ovat tunkeilua, jota Nella ei pysty pukemaan sanoiksi. Ne kertovat tarinaa, joka vaikuttaa Nellan omalta tarinalta, mutta hänellä ei ole valtaa vaikuttaa siihen. Se nainen punoo minun elämänlankaani, Nella miettii, mutta minä en näe mihin se johtaa.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti